• Islam hyljeksii ja vihaa koiria

    Tallinnalaisen suositun kahvilan seinämaalaus. Kuva: Prita

    Moni suomalainen koiranomistaja on viime vuosien siirtolaisryntäyksessä saanut tuta, millainen suhtautuminen uskonnollisilla muslimeilla on rakkaisiin lemmikeihimme - ja samalla myös meihin koiranomistajiin. Se on halveksivaa, järjetöntä, hysteeristä.

    Minulle sattui elokuisessa Helsingissä 2010 näin: olin nousemassa HKL:n bussiin numero 14 Fredrikinkatu 16:en kohdalla. Afrikkalainen bussikuski sulki kesken kaiken oven ja noutajakoirani jäi ovien väliin. Takanani oli jonoa - teko oli siis tahallinen. Valitin  asiasta yhtiöön, mutta kuljettajaa ei koskaan tavoitettu.

    Useita kertoja on sattunut, että muslimi alkaa kirkua / huutaa / juosta karkuun, tai hän syöksyy piiloon kyykkyyn pysäköityjen autojen taa, kun kävelytän koiraa.  Asuessani Kontulassa jonkin aikaa jouduin sietämään kirkumista ja pakoonjuoksua porraskäytävässä palatessani lenkiltä.

    Syyskuun alussa 2015 sattui näin: muslimit alkoivat nimitellä minua ja äitiäni koiraksi, koska  olin suojellut kantasuomalaisia teinipoikia somaleiden päällekäyntiyrityksiltä Tähtitornin puistossa. Tilanteessa tarvittiin myös poliisia. He eivät kuitenkaan tavoittaneet karkuun sännänneitä tekijöitä.

    Varhain loppiaisen jälkeisenä arkiaamuna 2016 tapahtui, että somaliporukka ehti potkia koiraani Helsingin keskustan S-Marketin eteistilassa. Onneksi yövuoroaan lopetteleva partio osui paikalle ja tilanne keskeytyi. Potkijat kuitenkin laukkasivat poliisilta karkuun. Tein rikosilmoituksen, mutta tekijöitä ei tavoitettu ja tutkinta keskeytettiin.

    Heinäkuussa 2016 minut ja koirani uhattiin tappaa - asialla n. 18-vuotias tuntematon irakilainen. Tein tästäkin rikosilmoituksen (tapahtumapaikan mukaisesti Kirkkonummen poliisille). Sain myöhemmin tiedon, että tutkinta ei ollut edennyt ja se jätettiin pöydälle.

    Euroopassa muslimien koiravihasta uutisoidaan säännöllisesti. Britanniasta kerrotaan, että tapaukset, joissa muslimit häätävät jopa opaskoiran kanssa liikkuvia ulos busseista ja takseista ovat yleistyneet https://yle.fi/uutiset/3-5598862

    Myös Suomen Kennelliiton jäsenlehti Koiramme on - onneksi - tarttunut aiheeseen. Artikkeli "Koira on hylkiö islamin maailmassa" ilmestyi vuonna 2013 numerossa 9. Se on tallennettu internettiin kuvatiedostona ja on luettavissa tästä: https://imgur.com/a/tPX17

    Suomalais-ugrilaiset kansat ja heimot ovat historiansa aikana turvautuneet koiraan monissa asioissa. Pitkästä yhteisestä selviytymistarinasta kovissa Pohjoisen oloissa kertoo myös geenitiede: suomenpystykorva on yksi harvoista nykypäivän roduista, jotka kantavat muinaisen Taymyrin suden (North-Asian Taymyr wolf) perimää 40 000 vuoden takaa.

    Koira kuuluu erottamattomasti suomalaiseen kulttuuriin eikä tätä tule koskaan kyseenalaistaa.
    Siksi koirista pitäivienkin kannattaa miettiä maahanmuuttokysymystä.

    Minä en halua, että kukaan joutuu vaihtamaan kulkureittejä ja pyytelemään anteeksi OMASSA JA AINOASSA KOTIMAASSAAN.

    Siksikään, että omistaa koiran.


    Teksti ja kuvat: (c): Prita - Polla Politicus


     

Kommentit

näytä __count__ uusi kommentti
näytä __count__ uusi kommentti

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.