PPP-puolue ja leimailu
Tämän mielipidekirjoitukseni alkuun otan tri Halla-ahon twitter-lausunnon: ”Jos Suomessa olisi Ruotsin kokoomus ja Tanskan demarit, persuja ei tarvittaisi.”
https://twitter.com/Halla_aho/status/1398740647302008833
Toinen lähtökohta on oman PPP-määritelmäni Perussuomalaiset-puolueestani: Populistis-Pragamaattinen Protestipuolue.
Suomalaisen protestipuolueen historia alkanee kommunisteista ja jatkunee SMP:n kautta nykyajan Perussuomalaisiin. Ei niin, että SMP olisi ollut kommunistinen, vaan kilpailija kommunisteille protestointialalla.
Populismikin saattanee selkiintyä kommunismin avulla. Kommunisteilla on ollut suuri idea, jolla on ollut joskus kohtalaisesti kansansuosiotakin, mutta kun kansa on saanut tietoonsa käytännön elämän kommunismissa, kansansuosio on melko tarkkaan hävinnyt Suomessakin. Populismi on siis vallan tavoittelua kansansuosion kautta. Se ei menesty, jos “valtaapitävät” hoitavat asiat kuntoon. Kommunistit nyt sitten käyttivät väkivaltaa yhtenä vallantavoittelun keinona, joskus onnistuenkin. Vaan ei se väkivaltainen vallankumouskaan toteudu, ellei ole riittävästi aseistettuja ihmisiä sitä ajamassa.
Pragmaattisuus on puolueella keinovalikoiman joustavuutta tavoitteiden toteuttamiseen. RKP saattaisi olla Suomen pragmaattisin puolue, jolla kuitenkin on se yksi pyhä tavoite. Hallituspuolueena PS:llä onkin vahvimmin tämä yksi P jäljellä, sillä eihän hallituspuolue voi ainakaan protestoida hallituksen suuntaan. Populismikin vähän rakoilee, sillä eivät kaikki hallituksen päätökset ole ainakaan heti alkuun kansan mieleen.
Asun Laajasalossa ja täällä tapahtui aikoinaan murha, jossa kokoomuslainen mies tappoi maahanmuuttajanaisen. Tuota tekoahan ei voi mitenkään puolustella ja siitä on myös tuomio tullut tekijälle, mutta en minä mene leimailemaan, että kyse olisi Kokoomuksen politiikasta tai piilopolitiikasta. Ennemmin kyse on siitä, että suuressa puolueessa on paljon erilaisia ihmisiä ja aina joku voi seotakin.
Perussuomalaiset protestipuolueena on vuosien saatossa kerännyt hyvinkin eri suuntiin meneviä toiveikkaita ihmisiä, jotka siis ovat asettaneet toivonsa siihen, että puolueemme toteuttaa heidän toiveensa. Tämä toiveiden erisuuntaisuus tuli hyvin ilmi Soinin hallitustaipaleella, kun eihän yksi hallitusohjelma voi kaikkien toiveita toteuttaa, eikä edes kaikkia epäkohtia poistaa. Lopulta Soini uskollisine ministereineen jäi toteuttamaan pääosin vain omia ministeritoiveitaan. Sinisen tulevaisuuden kohtalo kertoo, etteivät ne toiveet juurikaan osuneet PS-puolueen kannattajien toiveisiin.
Eräs “toiveikas” pienryhmä on sitten ollut etnonatialistit, joita oli aiemmin varsinkin PS-nuorissa. Nyt kun he ovat saaneet oman sinimustan puolueensa, on nähtävissä, ettei sitä kansansuosiota kovin paljoa ole, kuten valtakunnallinen 2382 äänen pottikin kertoo viime eduskuntavaaleista.
Natseja kaikkialla näkevät jatkanevat meidän leimailua tämän hallituskauden ajan, mutta se on ymmärrettävä pettyneiden itkuna, jossa sitten poimitaan yksittäistapauksia viholliskuvallisen asenteen tueksi. Lisäksi sananvapautta ei kannata ihan pienen vihapuheen takia alkaa rajoittamaan. Jos hallitus onnistuu Suomen pelastamisessa, niin tuo leimailu muodostuukin mainonnaksi, niin että äänestäjät tietävät, ketä ei ainakaan kannata äänestää.