• Väestönvaihdosta teoretisoiden

    Väestönvaihdon voisi ensiksikin määritellä tapahtumaksi, jossa maantieteellisen alueen väestöstä lopuksi vähemmistö on seudun kanta-asukkaita, siis sukua niille, jotka aiempina sukupolvina asuivat alueella. Näin määritellen esimerkiksi uskonnon tai kulttuurin vaihtuminen ei olisi  automaattisesti väestönvaihtoa, mutta voisi olla sen seuraus.

    Hyvä esimerkki väestönvaihdosta on eurooppalaisten maahanmuutto Amerikkaan. Ennen maahanmuuttoa mantereella asui lukuisia keskenään riitaisia heimoja, joista on enää rippeet jäljellä. Väestönvaihdon edellytyksinä on nähtävissä riittävät lähtöalueiden populaatiot, jossa ehkä on jopa liikaväestöä ja sitten kohdemaan näkeminen paremman elämän mahdollistajana. Oletettaisin, että harva Amerikkaan muuttava eurooppalainen piti intiaanien tuhoamista motiivinaan.

    Väestönvaihtoon voi liittyä myös suunnitelmia kanta-asujaimiston alistamisesta. Esimerkiksi Neuvostoliitossa etnisten vähemmistöjen alueita venäläistettiin järjestelmällisesti, kuten oli tehty jo tsaarien aikaankin. Venäläistämisen yhtenä tarkoituksena on kaiketi ollut tukahduttaa vähemmistöjen vaatimukset ja yhdenmukaistaa koko valtakunnan väestöä.

    Salaliittoteorioissa väestönvaihto nähdään kohdemaan “eliitin” juonena alistaa enemmistönä oleva kantaväestö maahantuomalla eliitille sopivaa väestöä maahan. Tästä ei tietenkään ole yhtään vahvaa näyttöä olemassa, koska salaliittoteoriahan lakkaa olemasta salaliittoteoria, jos sille on vahvat todisteet. Tony Blairin UK:n maahanmuuttopolitiikka on ehkä lähelle menevä esimerkki (Linkki). Maahanmuuttajista kun Labour-puolue sai tai vähintäänkin toivoi saavansa lisää äänestäjiä, kuten tutkimus Norjasta kertoo (Linkki).

    Kuva 1. Lähdeviite: By Chris55 - Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=36114928

    Kuten kuvasta 1 näkyy, UK:ssa on maastamuutto vilkastunut melko lailla samaan tahtiin maahanmuuton kanssa. Maastamuutto on väestönvaihtoa kiihdyttävä tekijä. Vähän samaa tarkoittaa pienemän alueen mittakaavassa valkoisten pako (Linkki).  Muutoin laillinen pakolaisuus ei muodosta UK:ssa ongelmaa, joskin laitonta oleskelijaa on maassa sitten satojatuhansia (Linkki).

    Se, että maahanmuuttoon liittyy niin keppiä kuin porkaanaakin, on yksi tekijä. Maastamuutto on toinen tekijä. Kolmas, vielä mainitsematon väestönvaihtoon vaikuttava tekijä on kantaväestön lapsilukumäärän romahdus. Amerikoissa kantaväestön vähenemiseen saattoi vaikuttaa myös maahanmuuttajien levitämät tappavat taudit, mutta Euroopassa ei tällä ole nykyään merkitystä väestökehityksessä. Sensijaan yhteiskunnan muuttuminen sellaiseksi, etteivät kantaväestön naiset (eivätkä miehetkään!) synnytä riittävästi lapsia, on merkittävästi väestönvaihtoa edistävä asia. Vähäistä väestönkasvuahan käytetään hyvin paljon perusteluna maahanmuuton lisäämiselle. Syyt vähälapsisuuteen ovat ilmeisestikin moninaiset, enkä ala tässä niitä puimaan.

    Suomi ei ole väestönvaihdon kärkimaa Euroopassa, mutta alkavia merkkejä on toki näkyvissä. Sehän on sitten maan poliittisen johdon tehtävä päättää, mitä tehdään. Voidaanhan vaikka kieltää koko väestönvaihto ja toivoa, että se ratkaisisi kasautumassa olevat ongelmat.

     

Kommentit

näytä __count__ uusi kommentti
näytä __count__ uusi kommentti

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.