Veronmaksajien oikeus arvostella rahoittamansa Suomen Akatemian päätöksiä
Suomen Akatemia on äskettäin tuominnut tutkijoihin kohdistuvan häirinnän (Linkki). Puhe on asiattomasta ja loukkaavasta arvostelusta ja vihamielisestä kommentoinnista.
Kuten otsikostani voinee päätellä, kannatan veronmaksajien oikeutta arvostella maksamiensa verorahojen käyttöä. Tämän artikkelin Linkkejä aiheseen -otsikon alta voinee löytää tämän käytännön ongelmakohdat. Tiivistetysti se on niin, että tolvanat saavat toki maksaa veroja, mutta eivät sitten arvostella rahoitusjuttuja. Ihan oikeasti vieraiden tieteenalojen tutkimukset vaikuttavat usein hömpältä. Mitä muuta siinä voi tehdä, kuin toivoa, ettei rahaa käytettäisi moiseen?
Jos otan kolme hypoteettista ratkaisuehdotusta, niin ehkä tästä päästään keskustelussa eteenpäin.
- Lopetetaan Suomessa kaikki verovaroin kustannettu tutkimus ja maksetaan kohtuulliselle määrälle opiskelijoita tutkintoon vaadittavat maksut ulkomaan yliopistoihin.
- Vain “nobel-tieteet” (fysiikan, kemian, lääketiede) saisivat veronmaksajien Akatemia-rahoitusta tutkimuksiinsa, muut tutkimukset rahoitettaisiin yksityisin lahjoituksin.
- Annettaisiin Suomen Akatemialle oikeus lykätä tutkimusrahoituksen yksityiskohdista kertomista 10 vuoden verran.
Vaikka Suomen Akatemian päättäjien poliittinen profiili poikennee väestön keskiarvosta, en olisi vaatimassa eduskuntavaalituloksen näkymistä asiantuntijapäättäjien joukossa. Tämä siis vähän kuin neloskohtana, joka sai nelosen.
Ykkösehdotus säästäisi ainakin Akatemian rahat, kun ei olisi tutkimustakaan. Pitkän päälle Suomelle tärkeä tutkimus näivettyisi ja siitä voisi lopulta seurata, että pääsisimme EU:n ulkoilmapuistoksi.
Kakkosehdotuksessa en näe hetikään isompaa haittaa, jos vaikka hömppätieteet jäisivät rahoituksetta. Joku toinen voi olla toista mieltä.
Kolmosehdotus tarkoittaisi suurinpiirtein sitä, että Suomen Akatemian toiminta jatkuisi nykyisellään, mutta protestien määrä vähenisi ehkä olennaisestikin. Olisihan 10 vuoden päästä nähtävissä myös se, mitä tutkimus on alkanut tuottaa, useimpien tutkimusten osalta ainakin. Veronmaksajien arvosteluoikeus säilyisi ehkä jotenkin, joskin jokuhan ehtisi kuolla ennen kuin pääsisi arvostelemaan.
En usko, että ongelma olisi vielä ohi, mutta toivotaan parasta.
Linkkejä aiheeseen
https://yle.fi/a/3-12087357 (Linkki) Yle uutisoi reilu 2 vuotta sitten tutkijoiden kärsivän asiattomasta arvostelusta, joskaan härintärikoksia ei ollut tiedossa. Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen salli tutkimusrahoituskeskustelun.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cf483939-09b2-4463-a959-9d03980961d9 (Linkki) Parisen vuotta sitten Susanna Päivärinta kirjoitti leimahtaneesta tiedekeskustelusta. "Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka" on mainittu 440 000€ kera ja myös tolvanat veroeurojensa kera.
https://www.vahtera.blog/post/suomen-akatemia-tutkimusta-ja-h%C3%B6mpp%C3%A4%C3%A4(Linkki) Pauli Vahtera toi blogissaan esille “tutkimushömppää” reilu kaksi vuotta sitten. Syytettä kansanryhmän (=tolvanoiden) kiihottamisesta ei ole kuulunut. Mutta eihän sitä taida tullakaan kuin vastaan kiihottamisesta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Akatemia (Linkki) Wikipedia esittelee Suomen Akatemiaa. Epäselväksi jää, mistä jaettava raha tulee?
https://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2023&lang=fi&maindoc=/2023/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:149:395:837:887:901: (Linkki) Rahaa on ja sitä jaetaan.