Oikeudenmukaisuudesta Pohjolan Hölmölässä
Suomalaiset ovat perinteisesti instituutioihin vahvasti luottavaista kansaa. Ulkoisilla historiallisilla vaikutteilla yhteiskuntarakenteillemme on tänä päivänäkin huomattavissa voimakas vaikutus siihen, miten suomalaiset uskovat yhteiskunnallisten instituutioiden toimivuuteen. Olemmehan läpi historian joutuneet elämään ennen itsenäisyyttämme kansakuntana vuosisatojen ajan tänä päivänä vieraaksi vallaksi mielletyn hallitsijan alaisuudessa, joiden hallintomuoto on ollut tuona aikana monarkia. Toisin sanoen tuona aikana on ollut elämässä pärjäämiselle edellytyksenä se, että tulemme ensinnäkin keskenämme hyvin toimeen. Toisaalta myös hallitsevan valtion ja sen yhteiskuntarakenteiden kanssa konfliktittomuus on ollut eduksi. Tämä on ohjannut ihmisiä arvoiltaan homogeenisemmaksi, varsinkin sen suhteen miten käsitämme oikeudenmukaisuuden.
Samankaltainen ymmärrys oikeudenmukaisuudesta onkin taannut yhteiskuntarauhan pitkälti aina, kun sitä on yhteiskunnassamme esiintynyt. Näin on myös onneksemme ollut suurimman osan ajasta. Kun väestön keskuudessa on vallinnut konsensus oikeudenmukaisuudesta sen laajassa merkityksessä, osaltaan esimerkiksi rikosoikeudellisten rangaistuksien lainsäädännölliseen kehittämiseen ei ole ollut sisäistä painetta. Siitä ei olekaan ollut ennen mainittavaa haittaa, koska vakavat ja varsinkin henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset ovat olleet suhteellisen harvinaisia kantaväestöön kuuluvien keskuudessa.
Tänä päivänä, kun asiaa tarkastellaan uudelleen, onkin tilanne aivan toinen. Suomeen kohdistuvan ennennäkemättömästä humanitäärisestä maahanmuuttopaineesta ja lepsusta sekä sinisilmäisestä maahanmuuttopolitiikasta johtuen yhteiskuntaamme saapuu ihmisiä kulttuuripiireistä, joissa saattaa olla aivan toisenlainen näkemys oikeudenmukaisuudesta. Raiskaaminen, pahoinpitelyt ja kunniaväkivalta saatetaan nähdä oikeutettuna tekona, eikä ymmärretä oman toiminnan vahingollisuutta sekä tuomittavuutta toisessa yhteiskunnassa. Integroituminen uusiin sosiaalisiin normeihin on todella haastavaa, ellei mahdotonta.
Tämä kehitys, tai voisi sanoa tässä yhteydessä kehittymättömyys, on ollut nähtävissä kaikissa alikehittyneistä valtioista humanitääristä maahanmuuttoa vastaanottavissa länsimaissa. Se korreloi myös vahvasti humanitäärisen maahanmuuton määrien kanssa. Mutta ei käsitellä maahanmuuttoa tässä tekstissä sen enempää, vaan mietitään, että miten voimme vaikuttaa sen aiheuttamien lieveilmiöiden voimakkuuteen ottamalla muutama esimerkki suomalaisen rikosoikeuskäytännön rangaistuksista henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa, seksuaalirikoksissa ja parin muun rikostyypin rikoksessa.
· Pakottaminen seksuaaliseen tekoon: sakkorangaistus tai enintään kolmen vuoden vankeus
· Raiskaus: vähintään vuoden ja enintään kuuden vuoden vankeus
· Seksuaalinen hyväksikäyttö: sakkorangaistus tai enintään neljän vuoden vankeus
· Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: vähintään 4kk ja enintään neljän vuoden vankeus. Törkeänä 1-10 vuotta.
· Lievä pahoinpitely: sakkorangaistus
· Pahoinpitely: sakkorangaistus tai enintään kahden vuoden vankeus. Törkeänä 1-10 vuotta.
· Vaaran aiheuttaminen: sakkorangaistus tai enintään kahden vuoden vankeus
· Veropetos: sakkorangaistus tai enintään kahden vuoden vankeus. Törkeänä 4kk-4 vuotta.
· Väärennys: sakkorangaistus tai enintään kahden vuoden vankeus. Törkeänä 4kk-4 vuotta.
Tähän kun laitetaan vielä päälle ehdolliseen vankeuteen tuomitsemisen herkkyys, niin kakku on valmis. Suomalaisen oikeustajun kannalta on todella eriskummallista, että nimenomaan henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset ja seksuaalirikokset saatetaan niistä langetettavien rangaistusten näkökulmasta nähdä verrannollisesti paljon vähäpätöisempänä kuin esimerkiksi talousrikoksissa. Ikään kuin vaikutelma olisi se, että nämä rikostyypit olisivat paheksunnan tasoltaan samalla viivalla muiden rikosten kanssa, väheksymättä muiden rikosten vakavuutta ja haitallisuutta. Tämän epäkohdan on mahdollistanut uusi vallitseva tilanne, minkä suhteen poliittista vaikutushalua on tässä maassa valitettavan vähän. Ongelmahan on liian alhaiset minimirangaistukset, ei niinkään maksimirangaistukset, joita ei ensinnäkään käytännöntasolla tuomita lähes koskaan. Viime vaalikauden hallituksen kokoomuslainen oikeusministeri esitti jämptisti, kuinka hän aikoo koventaa maksimirangaistuksia. Aikamoinen pelote tosiaan. Jälleen tällä viikolla saimme kuulla, kuinka Irakista tullut turvapaikanhakija on epäiltynä kolmesta törkeästä lapsenraiskauksesta. Sama henkilö oli vuonna 2018 tuomittu ehdonalaiseen seksuaalirikoksesta. Perussuomalaisen puolueen tavoite on koventaa vakavien rikosten minirangaistuksia ja palauttaa suomalaiseen yhteiskuntaan yhteiskuntarauha sekä arvostus toisen ihmisen henkeen ja terveyteen.