• Poliittinen intro

    Jotkut tuntevat luontaisesti vetoa politiikkaan. Se, miten päädytään siihen pisteeseen, että syntyy pakonomainen tarve heittäytyä itse etulinjaan, on monista toisistaan erillään olevista asioista riippuvainen. Jotkut asiat madaltavat kynnystä lähteä mukaan toimintaan, mainittakoon tässä yhteydessä omassa suvussani ilmenevä korkea äänestysaktiivisuus. Toisaalta taas on myös asioita kuten voimattomuuden tunne ja vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys, jotka saattavat korottaa kynnyksen ylitsepääsemättömän korkeaksi.

    Lopputulema on kuitenkin aina tekijöidensä summa. Usein myös vaaditaan ns. tietty loppusysäys, jonka jälkeen on virran vietävänä ja paluuta ei ole. Kynnys olikin ylitettävissä vain toiseen suuntaan. Olen itse juuri hiljattain ja verrattain nuorena henkilönä ylittänyt mukaan lähtemisen kynnyksen ja katsoessani taakse päin, en edes halua kyseisen asian suhteen palata entiseen.

    Politiikkaan mukaan lähtemisellä on monia seurauksia, sekä hyvässä, että pahassa. Luettelen ensin seurannaisia, jotka saattavat olla hieman ei-toivotumpia. Tällä tavoin tekstin edetessä positiivisuus voimistuu, mitä pidemmälle pääsen.

    Niitä huonompia.

    Alussa poliittinen untuvikko joutuu ensinnäkin perustelemaan valintaansa lähipiirillensä. Mahdollisen valinnan ollessa ristiriidassa lähipiirissä vallitsevien sosiaalisien normien kanssa, saattavat henkilösuhteet kärsiä. Jotkut saattavat ajautua jopa välirikkoon. Samalla saattaa tehdä myös loppuelämän kestävän päätöksen yksityisyydestä luopumisesta. Mielipiteesi joutuvat luupin alle ja joudut perustelemaan kantojasi jatkuvalla syötöllä. Niiden tulee myös kestää päivänvalo. Toisaalta joku saattaa myös kysyä kantaa aiheesta, mitä ei ole tajunnut ennen edes ajatella. Uskottavuus saattaa olla herkkä kolhuille. Tämän kaiken lisäksi voi olla, että joku tarpeeksi ilkeä ihminen ottaa maalitaulukseen ja edessä on mustamaalaamis- ja loanheittokampanja. Nämä kaikki on kestettävä ja paksunahkaisuus nousee arvoon arvaamattomaan.

    Sitten niitä parempia.

    Saa mahdollisuuden vaikuttaa todellisella tavalla yhteisön sisällä ja koko yhteiskunnan hyödyksi. Parhaimmillaan tehdyn työn hyödyt kantavat ylisukupolvisesti. Luot uusia, mahdollisesti loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita. Pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa sekä perustelemaan heille, miksi juuri oma mielipide on parempi verrattuna toisiin. Samalla maailma avautuu uudella tavalla silmien eteen niin hyvine kuin huonoine puolineen. Tilanteessani näen potentiaalisen hyödyn suurempana kuin haitan.

    Hieman lyhyemmän tähtäimen tavoitteena minulla on tehdä yhteisestä kodistamme Suomesta paremman paikan elää. Tästä syystä omaksi puoluevalinnakseni ja vaikuttamiskanavakseni on valikoitunut Perussuomalaiset r.p. Tätä tekstiä kirjoittaessani oma hakemukseni puolueen jäseneksi on käsiteltävänä. Tämä puolue on lähtökohtaisesti lähimpänä omia jo olemassa olevia kantojani ja arvojani. Pidempää tähtäintä en välttämättä osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, niin kliseiseltä persuilulta kuin se kuulostaakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö haluaisi pyrkiä kohti parempaa lopulta globaalissakin mittakaavassa. Minulla on vain vielä niin paljon asioita selvitettävänä, ettei pidemmän tähtäimen tavoitetta ole vielä mielekästä asettaa. Edellä mainitun syyn takia aloitankin tämän blogin, jotta pääsen itselleni ja toivottavasti myös lukijalle mielekkäällä tavalla tutustumaan politiikan ja elämän eri sektoreihin ja jalostamaan ajatteluani. Blogini tyyli tulee olemaan viiltävää, mutta omalta osaltaan ja tyyliltään rakentavaa ja myös sovittelevaa, sekä ratkaisunhakuista analyysiä.

    Kuitenkin yksi tavoite on minulla jo kirkkaana mielessä. Aion asettua ehdolle kuntavaaleissa 2021 Helsingin vaalipiirissä. Tehdään Perussuomalaisista Suomen suurin kuntapuolue!

Kommentit

näytä __count__ uusi kommentti
näytä __count__ uusi kommentti

    Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.